Ikääntyminen ja toimintakyky
Ikääntyminen vaikeuttaa päivittäistä toimintakykyä kotona ja kaikkialla siellä missä seniori-ikäinen henkilö liikkuu. Saatavilla on onneksi erilaisia apuvälineitä seniori-ikäisten arkea helpottamaan. Apuvälineitä ei ole saatavissa päivittäistavarakaupoista, mutta niitä on saatavilla muun muassa terveysasemien apuvälinelainaamoista, alan erikoisliikkeistä ja internetin kautta.
Esteettömyys ja liikuntarajoitteet
Esteetön asunto on iäkkäälle henkilölle aina paras ratkaisu. Tasoerot keittiössä, kapeat ovet ja korkeat kynnykset aiheuttavat haittaa iäkkäille henkilöille. Rollaattori on mainio väline, jonka avulla pääsee siirtymään paikasta toiseen. Rollaattoreita valmistetaan sekä sisä- että ulkokäyttöön. Tukikahvat ovissa auttavat saamaan tukevan otteen ja helpottavat pystyssä pysymistä.
Näköä koskevat rajoitteet
Hyvä valaistus parantaa aina huomattavasti turvallisuutta. Valaistuksen pitää olla tarpeeksi voimakas, mutta se ei saa häikäistä. Hyvä valaistus on tärkeää kaikkialla ikääntyneen kodissa, esimerkiksi pöytälamppu on tärkeä sängyn vierellä. Valokytkimen pitää olla erottuva ja erilaisten painonappien esimerkiksi kaukosäätimessä ja puhelimessa pitää olla isot ja erottuvat. Optikon ja silmälääkärin vastaanotolla käyminen on välttämätöntä, jotta iäkkäälle saadaan hänen näkökykyään vastaavat silmälasit. Suurennuslasi auttaa kotona esimerkiksi lukiessa ja valokuvia katsellessa. Ruudunluku- ja suurennusohjelmat tietokoneissa palvelevat heikkonäköisiä ja sokeita tietokoneen käyttäjiä. Ruudunlukuohjelma tunnistaa näytöllä näkyvän tekstin ja lukee sen käyttäjälle.
Muut rajoitteet
Kuulon heikkeneminen on iäkkäille hyvin yleistä, joten kuulolaitteen hankinta on usein ajankohtaista. Lähetteen kuulopolille saa terveyskeskuksen yleislääkäriltä tai yksityiseltä lääkäriasemalta. Akustiikan parantaminen kotona on myös huunokuuloiselle erittäin tärkeä asia. Iäkkäällä, kuten kaiken ikäisillä henkilöillä, muisti saattaa temppuilla. Sähköhellasta voi jäädä levy päälle, joten avun pitää olla aina lähellä. Akku- tai paristokäyttöinen palovaroitin on myös iäkkäälle aina tärkeä hankinta.
Itsestä huolehtiminen
Pukeutuminen voi olla iäkkäälle hankalaa ja esimerkiksi pyörätuolilla liikkuessa vaatteet saattavat jäädä ”myttyyn.” Ompelija voi helpottaa asiaa tekemällä takin etuosan lyhyemmäksi ja housujen takaosan puolestaan korkeammaksi. Pukeutumiseen on olemassa apuvälineitä ja kengät voidaan valmistaa juuri käyttäjälle sopiviksi. Sukanvetolaitteet, pukeutumiskoukut ja tartuntapihdit ovat mainio apu moneen hommaan. Takki on helpompi laittaa kiinni tarrakiinnityksellä ja painonnapeilla kuin tavallisilla napeilla. Vetoketjussa voi olla apuna erillinen vedin ja päällyshousuissa oleva niin sanottu housuklipsi voi helpottaa paljon pukeutumista.